Joutsan haihattelua

Pitkä kuuma kesä alkaa auttamatta (onneksi?) olla ohi, joten oiskohan aika aktivoitua taas blogin puolella. Vähän aikaa sitten vain viimein tussattua valmiiksi kirjastopäiväsaagan, jonka sivut luonnostelin jo viime vuoden marraskuussa Särön residenssissä Frankfurt an der Oderissa.

Nyt syyskuun alussa pääsin kahdeksi viikoksi residenssirauhaan piirtämään sarjakuvia, mutta tällä kertaa pysyin Suomen maaperällä. Keski-Suomessa sijaitseva Joutsa on noin 5 000 asukkaan koti ja taidelaitos Haihatuksen tukikohta.

Haihatus

Kaksi viikkoa tulee täyteen jo tämän viikon sunnuntaina, mutta kovana tavoitteena on saada luonnosteltua uusi 34-sivuinen sarjakuvanovelli tussauskuntoon. Kuka uskaltaa veikata, minne Laiva huutaa, sinä huudat sijoittuu? Alla hiukan huonosti erottuva vinkki seuraavan tarinan tapahtumapaikasta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että luonnostelutahti on ollut riittävä tavoitteeseen nähden, joten sormet ristissä! Tai no ei, sit ei ainakaan tuu valmista…

Laiva huutaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *